Suomen Akatemia

 
 
Saturnusta kiertää särkynyt kuu
   
 
Palkittu koiratutkija kertoo työstään – katso mielenkiintoinen video!
  Akatemiatutkija, molekyylibiologian dosentti Hannes Lohi sai Akatemian Tiedegaalassa 23.10.2007 akatemiapalkinnon tieteellisestä rohkeudesta. Lohi on käynnistänyt Helsingin yliopistossa koirien geenitutkimusohjelman, jossa tunnistetaan perinnöllisiin sairauksiin liittyviä geenivirheitä eri koiraroduissa. Hänen tunnistamansa koiramalli on ollut tärkeä epilepsian tautimekanismin selvittämisessä.

Katso video, jossa Lohi kertoo työstään.
Suomen Akatemia    24.10.2007 12:49 
   
 
Koiran ja ihmisen samankaltaiset taudit – akatemiapalkinto tieteellisestä rohkeudesta
   
 
Kemian Nobel on hiukan myös suomalaisten ansiota
   
 
Ihastut kaupassa uuteen, jos se muistuttaa vanhaa
   
 
Suomalaisten humalahakuisuus myytti?
   
 
Huono-osaisuuden periytyminen ja Digitalisoinnin aiheuttamat haasteet kuluttajansuojalle
   
 
Epävarmuus lisää luottamuksen tarvetta työelämässä
   
 
Valta pesiytyy Suomessa sukuihin – tarua vai totta?
   
 
Lukivaikeuteen liittyy luultua vakavampi havaintohäiriö?
   
 
Ken on kukoista sinisin – ratkaisu todelliseen teerenpeliin
   
 
”Victoria Beckham, ettäkö ihan yhteiskunnallista hyötyä?!”
   
 
Koomasta heräämistä ennustetaan MMN-aivoaallon avulla
   
 
Vanhemmat! Kiinnostus ja luottamus ennustaa lapsen oppimista.
   
 
Mene metsään, jos stressi iskee
   
 
Kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyminen nakertaa suomalaisia suojelualueita
   
 
Pitääkö da Vincin puunjuuriennuste paikkansa?
   
 
Suomalaisjohtajat välittävät enemmän kuin vuosikymmen sitten
   
   
 

hae uutisista