Suomen Akatemia

 
 
Saturnusta kiertää särkynyt kuu
Saturnuksen renkaat kehittyvät jatkuvasti.
  Saturnuksen renkaat ovat kehittyvä systeemi, eivät pelkästään planeetan syntyprosessista peräisin oleva jäänne. Saturnuksen renkaisiin luultavasti törmäsi komeetta 10-50 miljoonaa vuotta sitten.
  Cassini-kuvissa nähdään kirkastumia, ja niiden aiheuttajiksi arvellaan renkaissa kiertäviä, 50-100 metrin kokoisia järkäleitä. Järkäleet itsessään ovat liian pieniä suoraan havaittaviksi. Kuvissa nähdään kuitenkin tihentymiä. Niitä syntyy, kun järkäleet häiritsevät tavanomaisen kokoisten, metrin kokoluokkaa olevien rengaskappaleiden ratoja. Mallit järkäleiden synnyttämille tihentymille ovat Heikki Salon laatimia.
  Järkäleitä esiintyy vain kapealla 3000 kilometrin vyöhykkeellä. Ne ovat luultavasti sirpaleita pienestä kuusta, joka aiemmin kiersi renkaassa tällä etäisyydellä (130 000 kilometriä). Koska meteoroidi-iskut hiljalleen kuluttavat sirpaleita - sitä nopeammin mitä isommasta kappaleesta on kyse - tarjoaa järkäleiden havaittu kokojakauma eräänlaisen kellon renkaiden paikalliselle iälle.
   Analysoidut kuvat ovat renkaiden 'pimeältä' puolelta, eli niissä näkyy renkaiden läpi sironnut auringonvalo. Rengaskappaleiden pinnat ovat luultavasti regoliitin (irtonaisen kivi/pölyaineksen) peitossa: järkäleiden läheisyydessä törmäysnopeudet kasvavat, mikä johtaa ylimääräisen regoliitin vapautumiseen ja osaltaan lisää järkäleen synnyttämien tihentymien kirkkautta.
   Heikki Salon Saturnuksen renkaita koskevia simulaatiotuloksia on julkaistu Naturessa myös vuonna 1992. Tällöin hän osoitti, että kappaleiden törmäykset ja gravitaatiovoimat johtavat nauhamaisen hienorakenteen syntyyn. Cassini-luotaimen tekemät tähdenpeittohavainnot vahvistivat tämän ennusteen vuonna 2005, ja nyt hienorakenteen ominaisuuksien avulla voidaan epäsuorasti mitata rengaskappaleiden fysikaalisia ominaisuuksia; hienorakenne on otettuhuomioon myös järkäleiden mallintamisessa.
   Oulun yliopiston tutkijan Heikki Salon yhdessä Boulderin ja Potsdamin yliopistojen tutkijoiden kanssa tekemä tutkimus julkaistaan Nature-lehdessä 25.10.2007. Salon tutkimus on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.
Suomen Akatemia    24.10.2007 20:6 Lähde A belt of moonlets in Saturn's A ring. Sremcevic et al. Nature Vol 449, 25 October 2007.
   
 
Palkittu koiratutkija kertoo työstään – katso mielenkiintoinen video!
   
 
Koiran ja ihmisen samankaltaiset taudit – akatemiapalkinto tieteellisestä rohkeudesta
   
 
Kemian Nobel on hiukan myös suomalaisten ansiota
   
 
Ihastut kaupassa uuteen, jos se muistuttaa vanhaa
   
 
Suomalaisten humalahakuisuus myytti?
   
 
Huono-osaisuuden periytyminen ja Digitalisoinnin aiheuttamat haasteet kuluttajansuojalle
   
 
Epävarmuus lisää luottamuksen tarvetta työelämässä
   
 
Valta pesiytyy Suomessa sukuihin – tarua vai totta?
   
 
Lukivaikeuteen liittyy luultua vakavampi havaintohäiriö?
   
 
Ken on kukoista sinisin – ratkaisu todelliseen teerenpeliin
   
 
”Victoria Beckham, ettäkö ihan yhteiskunnallista hyötyä?!”
   
 
Koomasta heräämistä ennustetaan MMN-aivoaallon avulla
   
 
Vanhemmat! Kiinnostus ja luottamus ennustaa lapsen oppimista.
   
 
Mene metsään, jos stressi iskee
   
 
Kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyminen nakertaa suomalaisia suojelualueita
   
 
Pitääkö da Vincin puunjuuriennuste paikkansa?
   
 
Suomalaisjohtajat välittävät enemmän kuin vuosikymmen sitten
   
   
 

hae uutisista