Bio

 
 
Maailman metsien suurmuutos on totta
   
 
Muukalaispedot: maailmanlaajuinen uhka?
   
 
Rakkaussuhde suklaaseen näkyy aineenvaihdunnassa – tai johtuu siitä
   
 
Aivosi ovat kuin orgaaninen piirilevy – pelon piiri rakentuu nopeasti
   
 
Ruska – jämätuotetta tai viestintää?
   
 
Fotosynteesi tekee muutakin kuin energiaa ja happea
   
 
Vedenalainen, laimea superliima – kotiloiden salainen resepti
   
 
Jos pohjantyppyjäärältä kysytään, kannattaa nuorenkin metsän ennallistamispoltto
   
 
Älä tapa isäntääsi… ennen kuin on tarpeellista
   
 
Suola tappaa monet, ei Dunaliella salinaa
   
 
Älykkyys – missä kohdassa aivoja se on?
   
 
3,2 miljoonaa euroa sinkkitutkimukselle - osa Tampereelle
   
 
Ammatti ja varallisuus voivat vaikuttaa evoluutioon
Ammatti ja varallisuus voivat vaikuttaa naisten perhekokoon ja evoluutioon.
  Suomalaisia perheitä usean sukupolven ajan seurannut tutkimus osoittaa, että 1700- ja 1800-luvuilla puolison ammatti ja varallisuus vaikuttivat merkittävästi naisten perhekokoon ja heille syntyneiden lastenlasten lukumäärään, ja siten myös evoluution kulkuun.   
   Varakkaimmat äidit, kuten talolliset, solmivat avioliiton aikaisemmin ja saivat viimeisen lapsensa vanhemmalla iällä kuin köyhemmissä oloissa eläneet torpparit tai täysin maattomat eli palvelijoina toimineet naiset. Mitä varakkaampi nainen, sitä enemmän tämä sai elinaikanaan lapsia, joista myös suurempi osa selvisi hengissä aikuisikään asti vaikka elettiin suuren lapsikuolleisuuden aikakautta.   
   Luonnonvalinta suosii yksilöitä, jotka voivat hyödyntää saatavilla olevat resurssit kasvattaakseen mahdollisimman monta jälkeläistä seuraavaan sukupolveen. Valinta on saattanut historian kuluessa suosia aikaisempaa lisääntymistä varattomilla naisilla näiden suuremman kuolleisuuden takia. Varakkailla ja keskiluokan naisilla lisääntyminen mahdollisimman myöhäiseen ikään asti on ollut edullista lisääntymismenestyksen kannalta.   
   Luonnonvalinnan voimakkuudessa on ollut eroja eri lisääntymispiirteissä eri väestönosien välillä. Varakkaat naiset kasvattivat keskimäärin kaksi lasta enemmän aikuisikään. Nämä naiset myös elivät 4 vuotta pidempään ja saivat 10 lastenlasta enemmän kuin varattomissa oloissa eläneet naiset.   
   Yhteiskunnassa, jossa vallitsee tiukka luokkajako, valinnan erilainen voimakkuus eri väestöryhmissä voisi teoriassa johtaa myös eriytyvään evoluutioon näissä ryhmissä. Eri yhteiskuntaluokkien geneettinen eriytyminen on kuitenkin ollut hyvin epätodennäköistä Suomessa, koska suomalaiselle maatalousyhteiskunnalle oli ominaista vaihtuvuus varakkuusluokissa eri sukupolvien välillä. Esimerkiksi perinnönjaon seurauksena osa talollisenkin lapsista oli pakotettu tyytymään torpparin osaan.   
Bio    16.8.2007 14:18 Lähde Turun yliopisto/Ammatti ja varallisuus voivat vaikuttaa naisten perhekokoon ja evoluutioon. Jenni Pettay, Samuli Helle, Jukka Jokela, Virpi Lummaa.
   
 
Huono uutinen – saastuminen aiheuttaa 40 % kuolemista
   
 
Ikivanha pyökkimetsä maailmanperintökohteeksi
   
 
Kongon syrjämetsistä löytyi uusia eläinlajeja
   
 
Lepakon elimistö tehokkaampi kuin huippu-urheilijan
   
 
Pelon biokemiallinen koodi – ASIC1a
   
 
Suomen pohjoisin kuusimetsikkö on geenireservimetsä
   
 
Jääkauden jäätikön alla saattaa selvitä hengissä
   
 
Ruokakasvit imevät antibiootteja maasta – edelleen
   
 
Tšernobylin säteily kohtalokas sinitiaiselle
   
 
Torakat oppivat kuin Pavlovin koirat
   
 
Suuri muodonmuutos kasviplanktonin tapaan – hajaannu tai kokoonnu tilanteen mukaan
   
 
Toisen on kuoltava – kaksintaistelu X-kromosomien tyylillä
   
 
Linnunlaulun tutkijat etsivät selitystä änkytykseen
   
 
Vain ihminen osaa heittää – mutta reesusapina pystyy arvioimaan suoritustamme
   
 
Hybridiperuna vähemmän myrkyllinen kuin Suomessa nykyään viljeltävät perunat
   
 
Maailman vaarallisimman myrkkybakteerin geenistö selvitetty
   
 
Yökyöpeliä valvottaa geenimutaatio
   
 
Ihminen ja banaanikärpänen vimmastuvat samojen aineiden vaikutuksesta
   
 
Säteilyä kestävän bakteerin arvoitus ratkaistu?
   
 
Ei seksiä rataseläimille
   
 
Hyvä käytös ja uskonnollisuus voivat periytyä
   
 
Lajien sukupuutto ei vääjäämätöntä ilmastonmuutoksen takia
   
 
Lääkekaappi tyhjäksi, keinosolu elimistöön
   
 
Hevosen perintötekijät pöydälle
   
 
Meren tuoksu pullossa
   
 
Mikrobit eivät sittenkään pärjää missä tahansa
   
 
Kyyneleen arvoitus
   
 
Maailman nopein lihas: 1 000 siiveniskua sekunnissa
   
 
Valtaosa merien yhteyttäjistä tuntemattomia
   
 
Kirahvinkakka ruokavalion pelastus
   
 
Ihmiselläkin geenejä muilta lajeilta
   
 
Antarktiksen merimakkaroilta katto pään päältä!
   
   
 

hae uutisista