|
|
|
|
|
|
Bio
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Vedenalainen, laimea superliima – kotiloiden salainen resepti
|
Biologisten liima-aineiden ominaisuudet eroavat usein merkittävästi synteettisistä liimoista. Monet nilviäiset (eritoten kotilot) tuottavat mielenkiintoisia liimoja: ne ovat laimeita (vesipitoisuus yli 95 %) mutta tarttuvat tiukasti kiinni epätasaisiin ja likaisiinkin pintoihin, vieläpä veden alla.
Geelimäisen liiman tarttumisvoima tulee sen jähmettävistä liimaproteiineista. Kemiallinen sidos molekyylien välillä on vielä epäselvä.
Vedessä muodostuvia lujia sidostyyppejä tunnetaan, vaikka vesi heikentääkin monia kemiallisia vuorovaikutuksia. Siimajalkaiset liimautuvat alustaansa ilmeisesti hydrofobisten kemiallisten reaktioiden avulla. Joidenkin torvimatojen erittämissä aineissa lujittuminen johtunee kalsiumin ja fosfaatin vuorovaikutuksesta. Luja sidostyyppi voi syntyä veden alla myös metallien avustuksella eri tavoin. Simpukoiden tiedetään hyödyntävän rautaa.
Metsäetanan (Arion subfuscus) arvatenkin puolustustarkoituksessa erittämä ”liima” sisälsi merkittäviä määriä sinkkiä ja lisäksi rautaa, kuparia ja mangaania. Metallipitoisuudet olivat huomattavasti ympäristön normaalipitoisuuksia suurempia. Nämä siirtymämetallit osoittautuivat tärkeiksi liiman toiminnassa, mutta täsmällinen mekanismi ei vielä selvinnyt. Ilmeisesti metallit edistävät liimaproteiinien sidoksien muodostumista, mutta eivät itse jää osaksi lopullista sidosta. |
|
Bio 29.9.2007 11:35 Lähde The role of metals in molluscan adhesive gels. Werneke et al. Journal of Experimental biology. April 2007. Reproduced with Permission of the Company of Biologists. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|